Puhdistus -setti sisältää yhden seleniitti tikun, yhden kestävän kehityksen mukaisesti tuotetun Palo Santo tikun sekä pienen kanelitangon.
Seleniittiä käytetään puhdistukseen. Sillä voi “harjata” auraa eli kehon omaa energiakenttää, tiloja tai muita kristalleja. Sen voi asettaa myös esimerkiksi yöpöydälle, ikkunalaudalle jne.
Palo Santon savua käytetään puhdistukseen ja tilojen pyhittämiseen. Tikun pää sytytetään palamaan. Hetken päästä liekki puhalletaan ja savulla puhdistetaan. Huolehdithan paloturvallisesta käytöstä!
Myös kanelitankoa voi polttaa mutta se toimii myös siltään esimerkiksi suojaamaan tiloja ja tuomaan sinne positiivista energiaa.
Kaikki Kristallin Lumon mineraalit hankitaan mahdollisimman eettisesti. Tavarantoimittajamme tietävät ja tuntevat tuotteidensa alkuperän tarkasti. Emme tee yhteistyötä toimittajien kanssa jotka eivät tunne tuotteidensa alkuperää, tai työskentelyn olosuhteita. Teemme taukoamatta työtä sen eteen että voimme tarjota sinulle mahdollisimman eettisesti tuotettuja tuotteita
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.